Lauantaina järjestettyyn ilmaiskuljetukseen Uimahalli Simmariin olisi mahtunut vielä lisää uimareita mukaan. Pihtiputaan matkahuollosta kyytiin hyppäsivät neljän muun lisäksi Sanni Luomala ja Siina Ihalainen (6). He olivat ehtineet tehdä jo viikolla yhden uintireissun.
— Seniorityöryhmän puitteissa tätä vaadittiin. Olen yrittänyt käydä joka kerta, kun olin kerran tätä hommaamassa. Nythän tämä on jo kolmas kerta. Ensimmäisellä kerralla meitä oli parikymmentä ja viime kerralla jo yli kolmekymmentä, Sanni Luomala kertoo.
Ilmaiseen kuljetukseen pääsevät kaikenikäiset. Mukaan tarvitaan omat uimavarusteet ja rahaa uimahallin lippuun. Paluukyyti Simmarista lähtee kello 15, joten uintiaikaa jää puolisentoista tuntia.
Terve Pihtipudas 2012 -projektin puitteissa aloitettiin ilmaiset kuljetukset Simmariin joulukuussa. Ilmaiskuljetuksia järjestetään kerran kuussa kevään ajan ja syyskuussa kyyditykset jatkuvat kesätauon jälkeen.
— Osittain tämä on jatkuvaa vaihtoehtojen hakemista kuntoiluun ja virkistäytymiseen. Yhdeksän kuukauden talvikausi on aika pitkä ja kun omaa uimahallia ei ole, kokeillaan kuljetuksia tämä vuosi. Kuljetuksilla yritämme iskeä uintikipinää ja toivomme, että ihmiset ottaisivat talviaikaan uinnin yhdeksi liikuntamuodoksi, Pihtiputaan kunnan liikuntasihteeri Alpo Kokkonen kertoo.
Kokkonen kehuu Simmaria maalaiskylpyläksi ja pienoiselämykseksi. Myös vesijuoksuvöitä voi kokeilla.
— Uinti on yksi tehokkaimmista, monipuolisimmista ja turvallisimmista urheilumuodoista. Se soveltuu kaikille. Vesiliikuntaa käytetään myös kuntoutuksessa ja leikkausten jälkihoidossa. Kun veteen menee, niin ihmisen paino puolittuu – liikkumiseen tulee keveyttä, Kokkonen muistuttaa.
03.03.2010 : Tytti Ollila |

Sanni Luomala ja Siina Ihalainen hyppäsivät ilmaiseen uimahallikyytiin Pihtiputaan matkahuollosta.
|