Perjantai, 10. syyskuuta 2010 Kalevi, Kaleva.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Ammattilaiset poistivat hautausmaan lahot koivut
Pihtiputaan kirkonkylän hautausmaalla soivat moottorisahat kolmen-neljän päivän ajan, kun kiuruvetinen piha- ja puistopuiden kaatamiseen erikoistunut ammattilaisporukka kaatoi alueelta noin kuusikymmentä runkoa.Ammattilaiset poistivat hautausmaan lahot koivut.

— Kyse on pääasiassa vanhoista koivuista, jotka kaadetaan turvallisuussyistä. Esimerkiksi tuo runko tuossa on ihan pystyyn kuivanut, Jouni Toppi Kiuruveden Metsola OY:stä osoittaa.

— Koivut ovat olleet lähes järestään lahoja. Kuivia oksia niistä on jo pudonnut. Luojan lykky, etteivät ole osuneet kenenkään päähän.

Kiuruveden Metsolan yksi toimiala on pihapuiden poisto Jyväskylän, Kuopion, Joensuun, Oulun ja Seinäjoen rajaamalla alueella. Yrityksellä oli Pihtiputaalla mukana yhteistyökumppani nosturinsa kanssa.

— Vastaavia järeitä, mutta pienellä alustalla toimivia nostureita on tasan kaksi kappaletta Suomessa. Tälläkään hautausmaalla ei pystyisi yhtään isommalla kalustolla liikkumaan. Tällä voi siirtyä ahtaita käytäviä pitkin ja korin voi nostaa 25 metriä korkealle, Jouni Toppi kertoo.




31.03.2010 : Heikki Jämsén


Ammattilaisporukka Kiuruvedeltä kaatoi kuutisenkymmentä puunrunkoa Pihtiputaan hautausmaalta.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528