Tiistai, 7. syyskuuta 2010 Arho, Arhippa.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Urpo Ihalainen uskoo, että kirjoituksilla voi vaikuttaa
Pihtiputaan nykyisistä valtuutetuista pisimpään kunnanvaltuustossa istunut Urpo Ihalainen (66) on julkaissut kaksi kirjaa: toinen koostuu hänen kirjoittamistaan lehtien yleisönosastoteksteistä ja toinen kertoo Urpo Ihalaisen isästä Toivo Asarias Ihalaisesta.

Urpo Ihalainen tunnetaan valtuustossa sanavalmiina Vasemmistoliiton äänitorvena. Hän seuraa tiiviisti myös valtakunnan politiikkaa ja lähettää teräviä kannanottoja lehtiin.

”Yleisön osasto” -kirjaan Urpo Ihalainen sai mahtumaan lukijankirjeitään noin viidestätoista sanomalehdestä. Eniten tekstejä löytyy Keskisuomalaisesta, Kotiseudun Sanomista ja Kansan Uutisista, mutta mukana on myös muun muassa Keskipohjanmaan, Demarin, Kansan Tahdon ja Sisä-Suomen Lehden julkaisemia kirjoituksia.

— Jos tästä viisi tai kuusikin kirjoitusta lukee, ei semmoista lukijaa varmaan olekaan, joka ei joko suutu tai sano, että kaikkeen se ryökäle on näppinsä pistänytkin, Ihalainen naurahtaa.

Asioille voi tehdä jotakin, jos haluaa
Urpo Ihalainen sanoo useiden aiheiden kertovan hänen suuttumuksestaan ihmisiin, jotka nyökyttelevät kaikille ja valittavat, että ”eihän tälle mitään voi”.

— Eiväthän he ole miettineetkään, voisiko asialle jotakin. Jos on suuttunut kansanedustajaan, niin vaihtaisi edes ehdokasta, jos ei puoluetta vaihda. Mutta kun nämä samat parrat istuu herranjiekale kymmeniä vuosia, ja sellaisia pidetään lahjakkaina, joilta on paukut menneet jo aikoja sitten.

Ihalainen ihmettelee herran pelkoa puolueesta riippumatta.

— Jos joku kansanedustaja valehtelee ja kusee kenkään, niin nämä onnettomat eivät vedä sitä monoa alta pois, vaan antavat lorottaa ihan täysiä.

Etenkin SDP ja SAK saavat usein Urpo Ihalaisen takomaan kirjoituskonetta.

— Sosiaalidemokraateilla on ollut eniten pallo hallussa varsinkin työväenliikkeen ihmisen kannalta, ja sinne haluan osoittaa piikin, missä on valtaa.

— Kun lukee Heinäluoman ja Urpilaisen kirjoituksia, tuntuu, että Suomesta tuli onneton maa vasta vuonna 2007, kun SDP jäi oppositioon. He ovat kuitenkin siunanneet kaikki kusetukset: rikkaiden verotuksen, aluepolitiikan ja maksujen lisäykset työmiehelle, Ihalainen latelee.



08.04.2010 : Juha Kivinen


Urpo Ihalainen on ollut talvella ahkerana: tuloksena kaksi omakustanteista kirjaa.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528