Suomalaislasten kunnosta ei tarvitsisi olla huolissaan, jos kaikki liikkuisivat yhtä aktiivisesti kuin kuusivuotias Niko Tiittanen.
— Mä harrastan liikkumista kauheasti: jalkapalloa, koripalloa, sählyä, äkshippaa.
Niko liikkuu koulussa välitunnilla ja kotona kavereiden Anttonin, Josuan ja Danielin kanssa.
— Me leikitään, juostaan ulkona ja ajetaan myös pyörillä kilpaa. Arvaa mitä, mä osaan kinkata mun pyörällä, Niko kertoo.
— Liikunta on mulle kauhean tärkeää, Niko sanoo ja kertoo, että hän alkaa isona urheilijaksi.
Nikon on asettanut tavoitteekseen ammattijalkapalloilijan uran. Hänestä tulee oikea puolustaja, koska oikea jalka on vahvempi.
Lopuksi Niko paljastaa, että hän osaa seistä ja kävellä käsillään.
Tavoitteena liikkumisen ME
Koko Suomen alakouluilla ja päiväkodeissa tempaistiin keskiviikkoaamuna ja tavoiteltiin yhdessä lasten liikkumisen maailmanennätystä. Pihtiputaan ja Kinnulan lapset olivat tempauksessa mukana.
Tapahtumassa oli kyse Nuoren Suomen kannanotosta lasten päivittäisen liikunnan lisäämisen puolesta. Lapsille suositellaan vähintään kahden tunnin reipasta liikuntaa päivittäin.
ME-tempaus huipensi alakoulujen kolme viikkoa kestäneen liikuntaseikkailun ja päiväkotien pihaseikkailun.
05.05.2010 : Heikki Jämsén |

Niko Tiittanen osallistui 148 594 muun lapsen kanssa Nuoren Suomen liikuntatempaukseen. Edellisestä ME:stä jäätiin hieman.
|