Keski-Suomen Kylät ry ja Pihtiputaan kunta panivat pystyyn kylien yhteiset Kyläkäräjät Alvajärven maamiesseurantalolla. Raimo Pärnänen Alvajärveltä oli huolissaan omakotitalojen jätevesijärjestelmien myyntimiehistä.
— Siitä on tullut jobbarien ja huijarien temmellyskenttä. Jotkut selvästi rahastavat asialla.
Raimo Pärnänen harmitteli sitä, ettei kunta tehnyt Alvajärvelle keskitettyä jätevesiverkostoa. Kunnasta annettiin Pärnäsen mukaan sellaiset terveiset, että hankkikaa itse laitteet rautakaupasta.
Veneenlaskupaikka Muurasjärvelle?
Martti Mäkelä ihmetteli, miksi Muurasjärvelle ei saada kunnollista veneenlaskupaikkaa.
— Se on ollut jo pitkään luokattoman huono. Muurasjärvelle tulisi paljon veneilijöitä esimerkiksi Haapajärveltä päin, mutta huono veneenlaskupaikka on haittana, Mäkelä valitteli.
Kunta on saanut järjestettyä veneenlaskupaikan Alvajärvelle, mutta kyläläiset ihmettelivät, miksi sekään hanke ei ole edennyt alkua pitemmälle. Karankajoen sillanpieleen suunnitellun veneenlaskupaikan päällä on yhä metsää, ja vain merkkitolpat kertovat, että jotakin olisi tekeillä.
Kyläkäräjillä kummasteltiin myös kunnan kotipalvelun epätasa-arvoista toimintaa. Kotipalvelun viranhaltijan sanottiin asettaneen etusijalle kirkonkyläläisten palvelemisen, kun taas muilla kylillä kotipalvelu toimii huonommin.
Perusturvalautakunnan varapuheenjohtaja Raimo Pärnänen kertoi, että sisäisessä tarkastuksessa tullaan selvittämään, onko vääränlaista etusijalle asettamista tapahtunut.
Kunnanhallitus kyläkierroksille
Pihtiputaan kunnanhallitus kokoontui muutama vuosi sitten eri kyläkunnilla kuuntelemassa ihmisten tuntoja, ja sama otetaan lähiaikoina uusiksi.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Seppo Korkiakoski piti kyläkierroksia oivana paikkana miettiä, mitä Pihtiputaan itsenäisyyden eteen voi tehdä.
Hän toivoi yhteistyötä kylien välille Muurasjärven ja Kojolan esimerkkiä seuraten. Hän osoitti sanansa etenkin Elämäjärvelle ja Peninkiin, jotka eivät toimi keskenään, vaikka kylät ovat lähes vierekkäin.
Keski-Suomen Kylät ry:n kyläasiamies Sirpa Pekkarinen toivoi kylien pitävän parempaa huolta nettisivuistaan, jotta maallemuuttoa suunnittelevat saisivat otettua paremmin yhteyttä.
— Nyt teillä on ihan kivat, mutta passiiviset kotisivut. Ne ovat kuin kuvakirja. Sivuilla on vanhoja puhelinnumeroita ja nettiosoitteita. Enemmän pitäisi olla vuorovaikutteisuutta.
19.05.2010 : Juha Kivinen |

Kyläkäräjien aluksi maisteltiin Alvajärven emäntien karjalanpiirakoita.
|