Pihtiputaan päihde- ja mielenterveyskuntoutujat saivat tammikuun lopussa tilat päivätoiminnalle entisen Jokirannan tiloihin terveyskeskuksen yhteyteen. Viime torstaina tiloissa vietettiin avoimien ovien päivää.
Päivätoiminnassa tuetaan kuntoutujien arkea ja tarjotaan mielen virkeyttä.
— Moni on sanonut, että kotona rupeaa ahdistamaan ja seinät kaatuvat niskaan, mutta täällä olo helpottaa, päivätoiminnan ohjaaja, sairaanhoitaja Mervi Utriainen totesi.
Askarteluhuoneesta kuului lupaava ompelukoneen surina heti aamusta. Työn alla oli kuudes essu vanhasta verhokankaasta. Marimekon verhokangas oli jo käytetty loppuun, mutta Vuokko Eskolin-Nurmesniemen designverhoista osa oli vielä käyttämättä.
— Hitsaamiseen nähden tämä on hyvin yksinkertaista, nimettömänä pysytellyt mies tuumasi ompelusta.
Oleskelutiloissa lueskellaan lehtiä ja kirjoja ja rupatellaan. Suurin osa tilojen kalusteista on saatu lahjoituksena. Etenkin tilojen kuistilla olisi vielä runsaasti tilaa puutarhakalusteille ja pihakasveille.
Tilat ovat arkisin vapaasti kuntoutujien käytössä kahdeksasta neljään. Joka viikko kokoontuvat myös suljetut pienryhmät sekä avoimet ruoanlaittoon, rentoutukseen ja kädentaitoihin liittyvät harrastusryhmät.
Mervi Utriainen kertoi, että parhaimmillaan ryhmissä on ollut toistakymmentä osallistujaa. Aktiivikävijöitä hän arvelee olevan parisenkymmentä. Heistä osa käy joka päivä, osa kerran viikossa.
26.05.2010 : Tytti Ollila |

Päivätoiminnan ohjaaja, sairaanhoitaja Mervi Utriainen (vas.) kuntoutuja Satu Kekkosen kanssa päivätoimintatilojen viihtyisässä oleskeluhuoneessa.
|