Perjantai, 10. syyskuuta 2010 Kalevi, Kaleva.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Suomenselän verkostokunta erityisesti pienten mieleen
Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan viisi kuntaa ovat edenneet kuntajakoselvityksessään niin pitkälle, että Viitasaarella keskusteltiin jo uuden ”Suomenselän verkostokunnan” perustaksi laaditun sopimusluonnoksen pohjalta.

Uuden kunnan odotetaan tuovan alueelle uutta elinvoimaa ja turvaavan peruspalvelut.

Harkinnan alla olevien päätösten pitäisi kantaa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, kuntajakoselvityksen valmisteluryhmää vetävä Saarijärven kaupunginjohtaja Janne Kinnunen sanoo.

Sopimusluonnoksen mukaan Janne Kinnusesta tulee uuden kunnan johtaja. Kinnunen muistuttaa, että kymmenessä vuodessa Keski-Suomen kuntien tilanne on hyvin erilainen kuin tänään ja käytännön toimia on pakko tehdä joko yhdessä tai erillisinä kuntina.

— Nykymalleilla ja rakenteilla seudun kunnat ovat pian tilanteessa, että veroprosentit huitelevat 23 tai 24 tasolla. Jos isompaa organisaatiota ei toiminnat yhdistämällä synny, joka tapauksessa kunnissa tulee tapahtumaan suuria muutoksia, Kinnunen ennustaa.

Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen pitää ydinkysymyksenä, mitä hyötyä liitoksesta saadaan. Asikainen on varma, että kuntien valtionosuusjärjestelmä muuttuu, eivätkä tulevat valtionosuudet helpota kuntien tilannetta.

— Odottaminen on huonoin vaihtoehto. Isoja muutoksia tulee ja aika paljon saa tehdä, että kunnat ovat näin erinomaisessa kunnossa kuin nyt, Asikainen arvioi.

— Jos näyttää siltä, että kuntaliitos ei vastaa asetettuihin odotuksiin, silloin toimintamalli voi olla joku toinen, selvitysmies linjaa.

Sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan Saarikan johtaja Mikael Palola korostaa valmistelun etenevän ajatuksella, jonka mukaan palvelujen järjestäminen, tuottaminen ja organisointi taipuu mihin malliin vain.

— Tavoite on, että ulkona selvityksestä olevien Pihtiputaan, Kinnulan ja Karstulan mukanaoloa jatkossa ei vaikeuteta. Voimme olla yhteisesti järjestämässä ja tuottamassa palveluja, mutta myös niin, että ulkopuolella olevat ovat palveluja ostamassa, Palola sanoo.




23.06.2010 : Heikki Jämsén


Saarijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kauko Lehtonen oli Saarijärveen liittyneen Pylkönmäen valtuuston puheenjohtaja. Pylkkösenä Lehtonen toivoi, että mahdollisesti syntyvä suurkunta ymmärtäisi ylläpitää palvelut myös pienemmissä keskuksissa.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528