Luomalan tilan pihamaan täytti viime keskiviikkona vilske ja vilinä, kun kolmisenkymmentä päivähoitolasta saapui heille järjestettyyn tallipäivään.
Mukavaa tekemistä riitti koko aamupäiväksi. Onnimannin, Muksulan ja Tenavatuvan lapset pääsivät ponikärryjen kyytiin ja rohkeimmat saivat myös hypätä ratsaille. Ohjelmassa oli myös monenlaisia ulkoleikkejä sekä piirustusta navetan vintillä.
Ratsastuspisteellä ponikyydille haluavia riitti jonoksi asti. Osalla lapsista oli myös leivänkannikoita mukanaan, joita sitten sai syöttää aitauksessa käyskenteleville hevosille.
Poniajelujen ja ratsastuskierrosten päätteeksi oli luvassa myös Aarne-ponin tarjoama ohjelmanumero. Kuten koirat, Aarnekin osaa käskystä istua ja antaa kaviota.
Hyväntekeväisyyttä hevosen kautta
Hyväntekeväisyyspäivän takana olivat Luomalan tallin valmennettaviin kuuluvan Favourite Trickin seitsemäntoista naisomistajaa, jotka käyttävät itsestään nimeä How many sisters. Myös tallin omia työntekijöitä sekä vapaaehtoisia oli saatu mukaan hyväntekeväisyystapahtumaan.
Omistajia Favourite Trickiltä löytyy eri puolilta Suomea, mutta suurin osa naisista on puttaalaisia ja viitasaarelaisia. Mukana hyväntekeväisyyspäivän suunnittelussa oli myös kaksivuotiaan Favourite Trickin nykyinen valmentaja, Martti Ihalainen.
— Haluttiin tarjota lapsille mahdollisuus tällaiseen päivään, kun muuten mahdollisuudet retkien tekemiseen ovat aika rajalliset rahoituksen puolesta, Päivi Luomala, tilan emäntä ja yksi Favourite Trickin omistajista toteaa.
Tarkoituksena on saada hyväntekeväisyyspäivästä vuosittainen perinne, jonka kohderyhmä vaihtelisi.
Oman kunnan tarjonta tutuksi
Piirustuspaikan ohjaajana toiminut Eija Kinnunen kuuluu myös Favourite Trickin omistajakaartiin. Hän kirjoitteli piirustusten taakse lasten antamia tietoja piirroshevosistaan.
— Tätä hanketta alettiin muodostaa tämän meidän ”yhteisvastuuhevosen” ympärille, Kinnunen naurahtaa viitatessaan Favourite Trickiin.
Hyväntekeväisyyden lisäksi tallipäivällä oli myös toisenlainen tarkoitus.
— Tällaisilla päivillä saadaan tunnettavuutta ja näkyvyyttä lajille, tällä hetkellä Suomessa onkin enemmän hevosharrastajia kuin ikinä, Kinnunen toteaa.
Eija Kinnunen pitää myös tärkeänä asiana sitä, että lapset oppisivat hyödyntämään oman kotikuntansa erilaisia mahdollisuuksia.
— Ensin on hyvä tutustua oman kunnan tarjontaan, ennen kuin lähtee kauemmas.
30.06.2010 : Mari Näreaho |

Aarne-poni näytti, että vaunujen vetämisen lisäksi myös kavion antaminen sujuu. Kättelyyn vastasi Anniina Pekonen.
|