Tiistai, 7. syyskuuta 2010 Arho, Arhippa.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Mäntypistiäislaumat syövät Kinnulan ja Pihtiputaan männyt
Kinnulan kaikkia mäntymetsiä uhkaa tänä kesänä ruskomäntypistiäislaumat, jotka syövät männystä kaikki neulaset viimeistä vuosikasvainta lukuun ottamatta.

Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvoja Heikki Kinnunen kertoo mäntypistiäisiä olleen Kinnulassa viime kesänäkin, mutta huomattavasti vähemmän. Viime kesänä tuhoja tuli noin 10 000 hehtaarin alueella. Tänä kesänä toukat ovat levittäytyneet kaikkialle Kinnulassa.

Kinnunen kertoo vanhempien kinnulalaisten muistelleen, että vuonna 1935 olisi ollut vielä pahempi tuho. Myös 6–7 vuotta sitten mäntypistiäisiä oli vähän.

Pihtiputaalla mäntypistiäisiä on erityisen runsaasti Muurasjärvellä ja osassa Alvajärveä.

— Kinnulasta levisivät viime kesänä. Uutta on, että niitä on Muurasjärven ja Alvajärven itäpuolella, metsäneuvoja Esko Halla-aho Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksestä kertoo.

Halla-aho ei ole vastaavaa nähnyt lähes 40-vuotisen työuransa aikana. 1990-luvulla pistiäisiä oli Pihtiputaalla muutaman hehtaarin alueella, tänä kesänä Halla-aho arvioi tuhoja tulevan vähintään 10 000 hehtaarin alueelle.

Jopa miljoonan rahalliset tappiot
Heikki Kinnunen kertoo Kinnulassa olevan noin 20 000 hehtaaria mäntymetsää. Ruskomäntypistiäiset vähentävät puun tuotosta noin 40 prosenttia kymmenessä vuodessa.

— Jos tämmöinen syönti jatkuu, niin tuhot voivat olla miljoonan luokkaa, Heikki Kinnunen arvioi.

— Jos vielä muita tuholaisia tulee, niin se on katastrofi, kunnanjohtaja Juha Urpilainen toteaa.

Urpilainen kertoo kunnan ottavan yhteyttä maa- ja metsätalousministeriöön ja pyytävän sitä pikaisiin toimiin.

— Jos saisi vaikka avustusta lannoitukseen tai valtio antaisi ilmaisen lannoituksen tuhoalueille, Heikki Kinnunen ehdottaa.

Männyt eivät yleensä kuole tuhoihin.

— Jos mäntypistiäiset syövät kolme vuotta peräkkäin, joidenkin tutkijoiden mukaan kestäisi kymmenenkin vuotta, ennen kuin kasvu palaa ennalleen. Viisi vuottaa puu pysyy hengissä, mutta kasvua ei juuri tule, Halla-aho kertoo.



07.07.2010 : Tytti Ollila


Tuttu näky tänä kesänä: ruskomäntypistiäistoukat aterioimassa joukolla Kinnulassa. Vain tuorein kasvu jää toukilta rauhaan.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528