Perjantai, 10. syyskuuta 2010 Kalevi, Kaleva.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Juhlakarnevaalit saivat yllätysvoittajan
Nelikymppisiään juhlivat Keihäskarnevaalit päättyivät sunnuntaina varsinaiseen jymy-yllätykseen Harri Haataisen voittaessa miesten A-kilpailun.

Edellisen kerran Haatainen voitti Keihäskarnevaalit vuonna 2002. Tuolloin hänen voittotuloksensa oli 84,28.

Tämänkertaisen voittoheittonsa (84,53) Haatainen tempaisi kilpailun toisella heittokierroksella. Lähimmäksi Harri Haataisen heittoa ylsi kaksinkertainen karnevaalivoittaja Tero Pitkämäki, jonka heitto kantoi yli kahdeksankymmenenkolmen ja puolen metrin.

Kukaan muu ei kyennyt hätyyttelemään Haataista, sillä kolmanneksi jäänyt Teemu Wirkkala sai keihäänsä lentämään ainoastaan kahdeksankymmenenkahden metrin päähän.

Karnevaalivoiton lisäksi Haatainen lunasti myös paikan Barcelonan EM-kisoihin. Varma kisapaikka oli nimittäin luvattu karnevaalivoittajalle, joka heittää yli kahdeksankymmentäneljä metriä. Kukaan muu Suomen keihäsmiehistä ei ole vielä varmistanut paikkaansa euroopanmestaruuskisoihin.

Myöskään naisten finaalissa yksikään suomalaisnainen ei yltänyt kisalippuun vaadittavaan viiteenkymmeneenseitsemään ja puoleen metriin.

Miesten ja naisten A-kilpailujen taso jäi kaikenkaikkiaan alle odotusten, mutta erot kilpailijoiden välillä olivat hyvin pieniä.

Keihäskoulun rehtori ja keihäänheiton lajivalmentaja Hannu Kangas veikkasi lauantaina, että karnevaalien voittotulos olisi 89,33 metriä.

Myöskään Keihäskarnevaalien taustajoukoissa alusta asti vaikuttanut Jorma Kinnunen ei ollut tyytyväinen karnevaalien tulostasoon.

— Lattea maku jäi kummastakin kisasta, pitää saada ryhtiä siihen touhuun, Kinnunen täräytti ennen miesten palkintojenjakoseremoniaa.




07.07.2010 : Mari Näreaho


Harri Haatainen kiskaisi toisella heitollaan itsensä Keihäskarnevaalien voittoon. Voitto oli Haataisen toinen karnevaaleilla.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528