Keskiviikko, 8. syyskuuta 2010 Taimi.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Vapo myönsi Vehkanevan päästöt
Kinnulan vesistöjen ja etenkin Jäppäjärven huono tila ja ruskea vesi nousi taas Kinnula-päivien kesäkuulumisten polttavimmaksi puheenaiheeksi.

Kunnanjohtaja Juha Urpilainen sai tällä kertaa kertoa hyviä uutisia, sillä Vapo Oy on muuttanut kantaansa. Aiemmin yhtiö on katsonut, etteivät Jäpän vesiongelmat johdu heidän turvetuotannostaan Vehkanevalla, mutta nyt Vapo on myöntänyt asian vesinäytteiden perusteella.

Kunta on käynyt neuvotteluja Vapon kanssa hyvässä hengessä, ja Vapon ympäristöjohtaja Pirkko Selin on luvannut parannusta turvesuon päästöongelmiin.

— Sovimme säännöllisistä näytteenotoista ja palavereista Vapon kanssa. Tässä ei olla turvetuotantoa vastaan, mutta eihän toisten vesiä saa liata. Ei ole oikein, että meidän luontoarvomme pilataan muutaman työpaikan takia, Juha Urpilainen korosti.

Kuntalaiset ja kesäasukkaat toivat julki myös muita vesistömurheita. Järvissä on liian vähän vettä. Varsinkin Savijärven lahdet alkavat kasvaa jo umpeen, eikä siellä pysty enää lainkaan uistelemaan.

Juha Urpilainen kertoi, että kunnan tavoitteena olisi nostaa Jäpän, Poikkeusjärven ja Savijärven pintaa 30 sentillä, mutta niin kauan kuin yksikin maanomistaja vastustaa hanketta, vesipiiri ei voi siihen ryhtyä.

Paljon paremmat mahdollisuudet on ruveta kunnostamaan Karjalahden kanavaa Saarenkylällä. Sen ruoppaamisella saadaan Kivijärveen toinen kunnollinen vesiväylä kylän kohdalle ja samalla lisää vettä virtaamaan kohti maatuvaa Kinnulanlahtea.




14.07.2010 : Juha Kivinen


Kinnulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ilpo Leppänen toivotti lämpimästi tervetulleiksi Kinnulan Kartanossa pidettyihin kesäkuulumisiin Marketta Rouvisen (oik.) ja serkkunsa Liisa Surma-ahon.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528