Kinnulan kunnantalolle avattiin terveystupa, jonka avulla jaetaan tietoa kansansairauksien ennaltaehkäisystä ja terveellisistä elintavoista. Samanlaisia terveystupia on perustettu Kanerva-Kaste -hankkeen kautta eri puolille Keski- ja Itä-Suomea.
Kinnulan terveystupa sijoitettiin ensimmäisenä Keski-Suomessa yhteispalvelupisteeseen. Siellä on yleisessä käytössä tietokone, jolla voi käydä esimerkiksi nettiosoitteessa www.hyvinvointipolku.fi.
Kunnan va. sosiaalityöntekijä Kirsi Alonen-Kinnunen kertoo, että hyvinvointipolku.fi -sivustoa kehitetään koko ajan ja sinne tulee myös paikallista aineistoa, kuten kinnulaisten liikuntaryhmien yhteystietoja ja kokoontumisaikoja.
Terveystuvan käyttöön on otettu myös pieni huone kunnantalon pääoven vasemmalla puolella, jossa on esillä terveysaiheista kirjallisuutta sekä kaikkien vapaassa käytössä vaaka, verenpainemittari ja mittanauha vyötärönympäryksen mittaamiseksi.
Paikallisten yhdistysten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen toivotaan pitävän hyvinvointituvassa ohjaus- ja esittelytilaisuuksia.
21.07.2010 : Juha Kivinen |

Kinnulan kunnan va. sosiaalityöntekijä Kirsi Alonen-Kinnunen kävi kokeilemassa terveystuvan verenpainemittaria. Hyvät olivat lukemat.
|