Tiistai, 7. syyskuuta 2010 Arho, Arhippa.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Huimat temput ja huumori vetonauloina
Kesä ei tuntuisi kesältä ilman Sirkus Finlandiaa. Sirkusseurue taittaa tänä vuonna huhtikuusta lokakuun loppuun kestävän esityskauden aikana lähes 10 000 kilometriä, pysähtyy 122 paikkakunnalla ja esiintyy noin 250 kertaa.

Perjantaina oli Pihtiputaan vuoro. Kupoliteltta täyttyi katsojista, eikä 1240 paikan katsomossa jäänyt tuoleja juurikaan vapaaksi.

Ohjelma on joka vuosi uusi. Tänä vuonna yleisöä ihastuttaneina eläintähtinä nähtiin bulgarialaisen Ignat Ignatovin paikalle tuomat kahdeksan tiikerinkirjavaa ja yksi musta poni.

Portugalilaiset koomiset akrobaatit Antonio Ferreira ja Victor Augusto Freitas-Dores näyttivät pilke silmäkulmassaan, että ruista on ranteessa vaikka muille jakaa.

Varsinainen riemu repesi kuitenkin italialaisen Dustin Nicolodin tuodessa lavalle laulavan kynttelikkönsä. Nicolodi toi myös terveiset Las Vegasista, jonglöörasi ”samuraimiekoilla” ja omenilla. Välillä mies ehti haukata omenasta palasen heittelyn lomassa.

Temppujen huimimmasta päästä olivat trapetsitaiteilijoiden ja ilma-akrobaattien suoritukset. Sirkustaiteen kruununjalokiveksi sanotun lentävän trapetsin brasilialainen ryhmä The Flying Costa liiteli korkealla katon tuntumassa.

Aitiopaikoilla saatiin lisäjännitystä, kun esiintyjät kipusivat välillä aition puolelle. Pihtiputaalaiset Joona (10) ja Ronja Sallanko (9) pääsivät pellen apureiksi soittamaan kelloja. Alkuun kuitenkin jutusteltiin pellen kanssa mukavia - joskin kummallisilla äänillä.




21.07.2010 : Tytti Ollila


Aitiopaikan lunastaneet ovat perinteisesti tulilinjalla, kun sirkuslaiset ottavat lähikontaktia yleisöönsä.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528