Tiistai, 7. syyskuuta 2010 Arho, Arhippa.
  Etusivu
  Tapahtumat
  Yleisönosasto
  Yhteystiedot
  Palaute
  Osoitteenmuutos
  Tilaa lehti
  Mediakortti
  Pihtipudas Seura



 

 

 

 

 

 

 

UUTISET



Alvajärven maamiesseurantalon historiaan mahtuu monenlaista
Viime lauantaina juhlittiin Alvajärven maamiestalon eli entisen Lottalan 80-vuotissyntymäpäivää.

Juhlatilaisuudessa yleisö pääsi nauttimaan maittavasta lihakeitosta, viulumusiikista sekä Muurasjärven tanhuajien vauhdikkaasta tanhuesityksestä. Tanhun päätteeksi yleisö olisi halunnut nähdä vielä muutaman tanssin.

Yleisökin pääsi mukaan juhlaohjelmaan yhteislaulun alkaessa. Juhlan yhteydessä esillä oli myös Syvärannan Lottamuseon ”Ilonhetkiä”-valokuvanäyttely. Näyttelyn valokuvissa lotat on kuvattu harrastusten, kuten hiihdon, uinnin ja voimistelun sekä muun vapaa-ajan vieton merkeissä.

Valokuvanäyttely on esillä Alvajärven maamiesseurantalolla 4.8. asti. Näyttelyä pääsee ihastelemaan ottamalla yhteyttä Matti Heikkilään 040-507 7626.

Talo valmiiksi koko kylän voimilla
Juhlatilaisuudessa talon historiikin esitti Alvajärven maamiesseuran sihteeri Matti Heikkilä. Talon vaiheiden lisäksi Heikkilä kertoili muun muassa sodanaikaisesta säännöstelystä ja Alvajärven lotta-yhdistyksen toiminnasta ennen sotaa ja sodan aikana.

Vuonna 1922 perustettu Alvajärven Lotta Svärd-yhdistys oli avainasemassa entisen Lottalan perustamisessa. Iltamilla, arpajaisilla ja erilaisilla juhlilla kerättiin rahaa yhdistyksen toimintaan.

Varoja Lotat kartuttivat myös työskentelemällä muonittajina suojeluskunnan harjoituksissa.

Oman kokoontumistilan puutteessa iltamia järjestettiin kylän suurimmissa taloissa. Osallistujia tapahtumat keräsivät aina runsain joukoin.

Iltamien ohjelmaan kuuluivat pitkiksikin venyneet näytelmät, runojen lausunta, esitelmät ja tietenkin tanssit.

Päätös Lottalan rakentamisesta tehtiin kuitenkin vasta viisi vuotta myöhemmin. Hankkeeseen oli helppo saada mukaan muita kylän seuroja, koska niilläkään ei ollut omaa kokoontumistilaa. Rakentamiseen osallistuivat muun muassa kylän raittiusseura ja urheiluseura Ryhti sekä Alvajärven maamiesseura.

Toimeen ryhdyttiin vuonna 1928, piirustukset taloa varten teki alvajärveläinen rakennusmestari Antti Paananen.

Talo rakennettiin alusta loppuun talkootyöläisten voimalla. Mukana oli myös rakentaja Taavetti Toivainen poikiensa kanssa.

Ensimmäinen lottain kokous pidettiin valmiissa rakennuksessa pääsiäisen aikaan 1930. Talon viralliset vihkiäiset pidettiin saman vuoden kesäkuussa.



28.07.2010 : Mari Näreaho


Muurasjärven tanhuajat viihdyttivät juhlayleisöä vauhdikkaalla esityksellään. Yleisön joukosta toivottiin jopa lisää tansseja.

 


 

Takaisin edelliselle sivulle   

 

Kotiseudun Sanomat | Keskustie 8, 44800 Pihtipudas | Puh. 0207 931 620 | Fax 014-562 528